keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

HYTTYSTEN SYÖTÄVÄNÄ

Kuvattiin viime viikonloppuna mun isovanhempien hoodeilla. Mummolla on iso iso puutarha ja lääniä heillä riittää muutenkin, joten päätettiin hyödyntää kuvausmahdollisuudet, vaikka loppujenlopuksi päädyttiinkin vaan kuvaamaan autotallin puuseinää vasten. Jostain syystä varsinkaan keskipäivällä ja aurinkoisella säällä luonnossa kuvaaminen ei ole se mun ykkösvalinta mitä asukuvaamiseen tulee. Luontokuvat luontokuvina on sitten asia ihan erikseen. Tykkään siitä, että taustassa on jotakin mielenkiintoista eikä sen missään tapauksessa tarvitse olla mikään rauhallinen miljöö, mutta vihreä luontomaisema ei jostain syystä miellytä ihan eniten mun omaa silmää, eikä asut pääse niissä ympäristöissä välttämättä ihan parhaiten esiin. Riippuu toki paljon myös kamerasta.

Kuvista se ei nyt onneksi välity, mutta tämänkertaiset kuvaussessiot oli harvinaisen raivokkaat. Syitä kuvausten aikaisiin raivareihinhan on monia, mutta tällä kertaa se oli ihan törkeä määrä hyttysiä !!! Nyt en edes liiottele kun sanon, että mun nilkoissa oli imuttelemassa viisi hyttystä yhtä aikaa eikä ne tosiaan olleet ainoat vieraat. Yritäpä siinä sitten kuvata, hahah!
Tuhannet kunnianosoitukset Mikolle, joka jaksoi urhoollisesti tästä invaasiosta huolimatta olla kameran toisella puolen kunnes saatiin jotain tulosta aikaiseksi. 

Hattu - Brixton / Paita - GinaTricot / Liivi - GinaTricot / Hame - H&M / Reppu - Monki / Sandaalit - H&M / Kello - Kirppis

Kuvat: Mikko McMenamin


Mitä tykkäätte asusta ja uudesta tukasta? Tai no uudesta ja uudesta, ehkä ennemminkin comeback-tukasta :D En tiedä miksi näissä kuvissa se näyttää siltä, että mulla olisi jotain punertavia raitoja, mutta näin ei kuitenkaan (onneksi) ole, tai sitten mä olen sokea. :D Unohdin myös suoristusrautani äidin luo, joten olen joutunut tässä pari päivää pitämään tukkaa kiharana, mikä oli alkuun ajatuksena täysin absurdi, mutta ei se sitten loppujen lopuksi oikeastaan sen hullumpi ollutkaan, vaan itseasiassa ihan hauska. 

Seuraa Instagramissa (klik) ja Facebookissa (klik)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti